Onks oikein? Tontut ja pukit?

Mä painiskelen täällä hirveiden moraalisten kysymysten parissa. Opetanko lapseni uskomaan Pukkiin vai en? Onko ok opettaa pienelle sinisilmäiselle piltille, että pienet vaahtosammuttimen kokoiset kyylät hiipivät tuvan nurkkapielissä kirjaamassa havaintonsa ylös ja raportoivat suurelle, naamakarvoilla suuresti siunatulle pomolleen?

Tää tuli nimittäin aivan puskista, tää joulupukkiuskonto. Viime jouluna kukaan ei takertunut aiheeseen, sillä me kaikki olimme yhtä mieltä siitä, että lattialla makaavaa, kurluttavaa ja kuolaa pötkylää ei aihe voisi tuon taivaallista kiinnostaa.

Sukulaiset (kas kummaa) sen aloittivat. Yhtäkkiä kaikki höpöttivät hämmentyneelle Junnulle tontuista ja pukeista, lahjoista ja toivelistoista. Oli hämmentävää seurata minijäbän suunnatonta hämmennystä sen etsiessä lasin takaa merkkejä niistä paljon puhutuista tontuista ja suorastaan surkuhupaista seurata kuinka selostus suuresta ja mahtavasta Joulupukista meni täysin yli hilseen.

Toki mä voisin antaa Junnun vain kasvaa isoksi ja antaa hänen itse päättää, uskooko Pukkiin vai ei. Todennäköisesti ei uskoisi, mutta olisihan se aika hämmentävää, jos Junnu karvaperseisenä miehenä päättäisi alkaa todenteolla Pukkiin uskomaan kompensoidakseen lapsuusajan traumoja..

Toisaalta, se ettei opettaisi lapsia uskomaan Pukkiin, tuntuisi aavistuksen pyhäinhäväistykseltä. Ainahan aikuiset ovat kusettaneet lapsiaan kuus-nolla! Selvästikään Pukkiin uskominen tai uskomatta jättäminen ei kuitenkaan vammauta tai pilaa lapsen kehitystä, sillä muutoinhan edelliset sukupolvetkin olisivat olleet täysin latvasta lahoja.

Enkä toisaalta tajua sitäkään, kuinka tyhminä lapsia pidetään (tai kuinka tyhmiä ne alkuun ovat, hehheh). Huonosti istuva kuminaamari antaa Joulupukista lähinnä pervon ja helvetin omituisen vaikutelman, samoin se jos äiti vaihtaa kuolaa Pukin kanssa tai jos Pukki kuulostaa aivan mystisesti vessaan kadonneelta isoisältä. Tontut juoksevat ikkunan takana aina kun setä tai serkku menee ulos röökille/hakemaan postia/lämmittämään autoa ja jotenkin mystisesti vanhempia vituttaa aina jos se Pukin tuoma lahja ei olekaan mieluinen eikä aiheuta suurta kiitollisuutta..

Joulupukkiin kuitenkin kulminoituu paljon myös välittämistä, hyvää tahtoa ja iloista mieltä, perinteitä ja kaikkea muuta söpöä sontaan, joten ehkä mä kuitenkin lähden tähän leikkiin mukaan ainakin puolitosissani. Joten nyt kun Junnu nukkuu, tämä Pukki lähtee onnellisena lääppimään viimeistä lahjaa pakettiin ja sen jälkeen katsomaan ainoan oikean joululeffan sen lentävän lumiukon lisäksi: Rare Exports.

Ja jos ihan realistisia ollaan, tämä pukkitouhu olisi pitänyt viheltää poikki jo loka-marraskuussa, jos siltä olisi oikeasti aikonut välttyä. Nyt se taitaa olla jo liian myöhäistä.

Raportoin sitten myöhemmin, kävikö meillekin näin:

Hyvää Joulua & Uutta Vuotta kaikille teille ihanaisille ja vähemmän ihanaisille lukijoille!

P.S Vertaillaan lahjoja sitten joulun jälkeen!

Pukinkonttiin

♫ Joulu on taas, joulu on taas, ostarit täynnä ihmisii ja kärryt krääsää ♫

Mä olen jo ennen lapsensaamista ollut sitä mieltä, että joulun kuuluisi olla yhdessäolon, ylensyömisen ja yleisen lööbailun aikaa. Sitä tarvitaan, että selvitään yli vuoden pimeimmistä päivistä - ja mikä onkaan parempi tapa juhlistaa päivien pitenemisen alkamista, kuin syödä possunkankkua hullunkiilto silmissä koko suvun ympäröimänä?

Mä aloin inhota materialistista joulua jo teininä. Äitini on karmiva jouluhömpöttäjä, jonka lahjaodotukset sekä niiden antamisen että saamisen osalta ovat aina ylittäneet budjetin ja olleet suorastaan mahdottomia. Keveästi ahdistavaa.

Nyt mä olen löytänyt jonkinlaisen uuden jouluilon ja innostun jopa lahjoista jossain määrin. Joulun luominen lapselle on aivan ihanaa, mutta mulla tuntuu olevan siihenkin aivan erilainen lähestymistapa kuin kaikilla muilla.

Eräs tuttavani on hankkinut kaksivuotiaalle lapselleen jo liki kaksikymmentä lahjaa - siis kaksikymmentä pakettia plus kaikki sukulaisilta tulevat! Kaksivuotiaalle. Missä järki?! Eihän lapsi edes tarvitse (anteeks nyt vaan) niin paljoa, eikä tuon ikäisen kärsivällisyys edes riitä avaamaan niitä kaikkia, saati sisäistämään sellaista tavarapaljoutta.. Muutenkin muillakin tutuillani tuntuu olevan sellainen mentaliteetti, että on pakko hankkia enemmän lahjoja kuin kavereiden lapsilla on ja pistää paremmaksi. Merkkejä, brändejä, kalliimpia hintoja.. Ja lahjaanvastaanottajien ikähaitari on kuitenkin nollasta kolmeen.

Voi jumalauta, miksi?

Minä olen vastannut joululahjauteluihin vain kärsivästi huokaisten ja sanonut, etten tiedä. Enkä oikeasti tiedäkään. Ei Junnu välitä leluista, ei tippaakaan. Herran omassa huoneessa on jo jos jonkinlaista lelua ja vermettä, krääsää ja hilavitkutinta. En kaipaisi sitä ainakaan enempää, sillä musta tuntuu, että seuraavien vuosien aikana tuon romun määrä ei ainakaan vähene kun lapsimääräkin tuplaantuu ensi vuoden aikana. Ja valitettavahan fakta on se, että tänä vuonna Junnu itse ei vielä toivo mitään muuta kuin täysin rajoittamattoman pääsyn piparipurkille.

Ja mulla on kamala tunnustus. Me olemme ostaneet Junnulle tasan tarkkaan kaksi (2) lahjaa. Toisen (ja kalliimman) tiedän olevan mieluinen ja toinen tulee toivottavasti vielä joskus olemaan mieluinen. Voi olla, että käymme vielä ehkä hankkimassa jotain, mielessäni olisi ainakin Fisher Pricen leikkipuhelin vain sen takia, että omani saisi sen jälkeen olla rauhassa. Ja hanskat sekä pikkuihmiselle sopivia hajoamattomia ja kolhunkestäviä astioita, joiden hankkiminen on meillä jäänyt hieman puolitiehen. Jonkun mielestä nuo edellämainitut eivät ole oikeita lahjoja, koska ne joutuisi muutenkin ostamaan, mutta..

Aikuisia en aio lahjoja. Olen omille lähisukulaisille ilmoittanut, että minusta vain lapsia kuuluu lahjoa jouluna ja että me emme osta kuin Junnulle ja kummilapsille lahjat. Osittain tähän päätökseen vaikuttavat myös taloudelliset tekijät, mutta vähintäänkin siihen vaikuttavat yhtä vahvasti jouluahdistukseni ja neuvottomuuteni sen edessä, että kaikilla on jo kaikkea. Miksi raahata sitä ainaista suklaata, lahjapakkauksia ja muuta jokavuotista p*skaa? Katsotaan, josko tulevina jouluina pystyisin keksimään jotain sopivaa lahjusta myös suvun vanhemmille jäsenille. Pidän kyllä antamisesta ja muiden ilahduttamisesta, mikäli se ei aiheuta stressiä minulle.

Ja psst, Pukki, jos luet tätä. Minä toivoisin, että paketeista, joita en ole toivonut ja joiden saamisen vaivaannuttaa minut täysin, löytyisi vain jotain pientä. Esimerkiksi sukista (kyllä, sukista!) olisin tosi onnellinen, suklaakin kelpaa oikein mainiosti (ostan vain sitten Clearasilia joulun jälkeen) ja kalsaritkin olisivat kiva juttu.

Lisäksi toivoisin koti-Pukin pitävän sanansa siitä, että olemme jo yhteisen joululahjamme hankkineet. Mikäli kuitenkin koti-Pukki on hankkinut jonkin kalliimman yllätyksen, haluaisin saada siitä vinkin etukäteen, jotta voisin näyttää olevani kuitenkin yhä meidän parisuhteen yllätyslahjojen kruunamaton kuningatar ja pistää pari astetta paremmaksi.

Ihastuttavan stressivapaata ja maukasta sekä antimaterialistista joulun odotusta itse kullekin! <3

Pikkulapset uutisissa viimeaikoina

Kukaan ei varmaan ole välttynyt näkemästä tai kuulemasta uutista pahoinpidellystä ja pelkissä vaipoissa hylätystä 2-vuotiaasta pikkupojasta. Mä toivoisin, että mä olisin välttynyt. Aloin itkemään välittömästi ja tätäkin kirjoittaessa tekee todella pahaa.

En tunne poikaa, en tiedä asiasta muuta kuin lehtikirjoittelut ja silti mä olen hirvittävän liikuttunut, oksentamisen partaalla ja kyynelten partaalla kun edes mietin koko asiaa. Olisin antanut vaikka kuun taivaalta, että olisin päässyt halaamaan ja lohduttamaan tuota pikkuistaja varmistamaan, ettei mitään pahaa enää koskaan satu. Ihan kuin mä nyt olisin joku supermies joka edes voisi mitään tehdä pojan puolesta, paitsi ajatella lämmöllä ja myötätunnolla.

Ainoa kohokohta koko tapauksen uutisoinnissa on ollut se, että lapsi on ilmeisestikin päässyt toisen vanhempansa luokse kotiin. Lämmitti hirveästi sydäntä, sillä uskalsin uutisen luettuani olettaa (edes mielenrauhani vuoksi) että kyseisellä, kovia kokeneella pikkupojalla on edes yksi rakastava ja huolehtimiseen kykenevä aikuinen elämässään. Toivon pikkuiselle kaikkea hyvää ja parempaa loppuelämää ja nostan hattua hänet löytäneelle ja apua hälyttäneelle nuorelle!

Juttu varmaan riipaisi minua sen takia niin syvältä, että oma poikani puolitoistavuotias. Toljottaessani poikaani, en pystynyt kuvittelemaan kuinka kukaan voisi ensin satuttaa ja sitten hylätä hänet kylmään. Mutta en mä silti täyttynyt mistään aggressioista, kuten ilmeisesti monet uutista kommentoineet. Kyllä mä ymmärrän, että saunan taakse viemisellä uhkaileminen on yhdenlainen keino purkaa ahdistustaan ja järkytystään, mutta mut lähinnä vain täytti hirveä sääli ja suru pikkuisen puolesta. En kokenut raivoa päästä tappamaan moiseen hylkäämiseen kykenevä kusipää.

Toinen mut täysin pois radalta suistanut uutinen oli muistaakseni viime kesältä. Silloin paljastui, että Ranskassa nainen oli synnyttänyt lapsen ja pitänyt sitä liki kaksi vuotta autonsa takakontissa. Silloin oli oksentaminen aivan nanosekuntien päässä ja mussa velloi aivan käsittämätön epäuskoinen suru siitä, ettei se pienokainen ollut koskaan saanut kokea lämpöä, syliä, hoivaa, rakkautta vaan häneltä oli heti syntymänsä jälkeen riistetty kaikki alkeellisinkaan ihmisarvo.

En voi muuta kuin rukoilla, että tuo lapsi saa nyt kaiken tarvitsemansa erityisavun ja huolenpidon elämässään, ja että hän vielä joskus kykenisi rankasta kokemuksestaan huolimatta elämään mahdollisimman normaalia elämää. Sitkeä sissi pysyi hengissä törkeästä laiminlyönnistä huolimatta ja asaitsee pelkkää hyvää loppuelämäkseen.

Onhan näitä muitakin, pikku-Erika, se kaksossurma.. kaikki pikkulasten hukkumis- ja tukehtumistapaukset, joista muutaman vuoden sisään on osunut myös tähän lähistölle. Eräällä tuttavapariskunnalla ei enää ole pientä lastaan, eikä mulla ole siihenkään sanoja, vain jälleen kerran myötätuntoa.

Kumma kyllä, edes tämä koko Suomea kauhistuttanut vauvanhylkääminen ei aiheuttanut mussa näin valtavia tunnereaktioita. Se penkille viety lapsihan oli terve, hyväkuntoinen ja asianmukaisesti puettu. En tunne tapausta enkä taustoja, mutta äiti ei ole voinut olla mikään järkijättö sekopää toiminnastaan huolimatta; kuinka muuten hän olisi saanut lapsen pidettyä hyväkuntoisena ja selvinnyt yksin raskaudesta ja synnytyksestäkin?

En hyväksy silti neuvolan ulkopuolelle jättäytymistä saati sitten missään tapauksessa vauvan hylkäämistä, mutta kokonaisuutena arvostellen mun mielestä tämä surkea tapaus ei kuitenkaan ollut edes kammottava. Äidin motiivin on pohjimmiltaan kuitenkin täytynyt olla hyvä (tai niin mä ainakin olen päätellyt), kenties käsistä karannut avunhuuto tai jotain vastaavaa. En tiedä, mutta tässä kuitenkin kävi hyvin.

Mä olen päättänyt alkaa muuttamaan nettikäyttäytymistäni. Pyrin tästedes välttämään iltapäivälehtien julkisuudenhakuisia kaikella kamalalla ja groteskilla mässäilevää lööppiuutisointia. Mun raskaushormonien entisestään sekoittamana nuppini ei kykene sulattamaan enää näin kammottavia uutisia. Ei maailman paha mene pois silmiä ummistamalla, mutta joskus on parempi edes siristellä.

Ja tällaiseen maailmaan tässä sitten pusketaan lisää jälkikasvua. Tuli taas niin luottavainen ja aurinkoinen olo tähän maailmaan tätä postausta kirjoittaessa. Täytyy vain toivoa kaikille hyvää elämää ja ettei yksikään pahaan kykenevä runkkari ikinä koske edes pikkusormellakaan minun lapsiini. Eikä muidenkaan.

Raskausajan tyyppiviat

Jos joku ihmettelee, miksi en suorastaan hehku raskausonnea, niin tein listan siitä, mitä kaikkea kivaa viime raskaudessa oli ja mitä siis toisin sanoen on odotettavissa vauvan lisäksi seuraavien kuukausien aikana.

Jokaisen kohdan perässä on ruutu, johon olen merkinnyt joko [x] löytyy [/] löytyy semisti tai ei vielä kaikessa voimassaan ja jos boksi on tyhjä [ ] niin kyseinen vaiva ei ole vielä löytänyt tietään luokseni. Raskaana oleminenhan on niin kivaa, eikös?

No, lukekaahan tämä parina iltana väsäämäni lista ja vastatkaa sitten uudestaan. Toisia meistä vain ei ole tehty lisääntymään.

• migreeni ja näköhäiriöt [x]  

Olen kärsinyt varsinkin nuorempana matkapahoinvoinnista sekä jäätelöpäänsärystä, mitkä ilmeisesti ovat myös merkkejä migreenialttiudesta. Ennen tunsin vain niskajumeista tai edellisen illan rankasta juhlimisesta johtuvan päänsäryn. Yleensä migreenin kuuluisi kadota odotusaikana, mutta mähän olenkin aina ollut vähän erilainen nuori ja mulla nimenomaan on raskausmigreeni. Mihin en tietenkään voi syödä migreenilääkkeitä, koska olen - tadaa - paksuna.

• väsymys [x]

Kuten jo vähän aikaa sitten postasinkin, Suuri Väsymys iski minuun taas. Jossain vauvelikirjassa kehotettiin lepäämään, koska uuden elämän luominen ja kasvattaminen vaatii rutkasti voimia. Mitenköhän se lepääminen käytännössä onnistuu kun kotona päästelee puolitoistavuotias tutkimusmatkailija? Ja miten voi levätä ilman jumalatonta morkkista, kun tietää että joka nurkassa on jonkinlaista villakoirakenneliä ja keittiön lavuaarin unohtuneissa paskaisissa astioissa muhii jo aivan uudenlaisen elämän alku?

•  krooninen paleleminen [x]

Koko ajan kylmä ja koko ajan saisi olla lisäämässä vaatetta - saunassakin! Varpaat eivät kuitenkaan ole kylmät, eivätkä sormet ja sen kolmannen villapuseron lisääminen ei aiheuta onnellista ja odotettua lämmön tunnetta, vaan samanlaisen olon kuin Saharassa pilkkihaalari päällä hengaileminen. Ei ole olemassa lämpöä ja kultaista keskitietä, on vain krooninen kylmyys. Ihan kuin joku imisi musta lämmön.

• jatkuva pissahätä [x]

Ensin se kuulemma johtuu aineenvaihdunnan nopeutumisesta ja sen jälkeen ihan puhtaasti mekaanisesta paineesta ja moukaroinnista, tarvitseeko avata sen enempää?

•  epämääräiset mieliteot  [ ]

On ihan oikeesti ok miettiä, voisiko kaakelin laastit vetäistä huiviin ja on aivan normaalia mennä kauppaan metrin mittaisen ostoslistan kanssa ja palata autoon mukanaan vain puoli kiloa suolakurkkuja, jotka ahmii samantien. On aivan normaalia haluta kaupassa jotain ja etsiä sitä jotain puoli tuntia kykenemättä päättämään, mitä se jotain on. Karkinhimo on myös aivan luonnollista, joskin epäsuotavaa. Niin kuin 99% kaikista muistakin mieliteoista - kaikki mukava on joko moraalitonta, laitonta tai lihottavaa.

•  itkuherkkyys [x]

On ihan sikakivaa vaikuttaa lievästi mielenvikaiselta tai vähintäänkin tuulella käyvältä tyypiltä. Koiranpennut saa rääkymään, vaippamainos saa ulvomaan, mikä tahansa laulu saa tipan linssiin, Disneyn leffat on kehitellyt joku sadistinen nero ja kaikki söpö on kyynelten arvoista. On kevyesti vittumaista pyyhkiä salaa kyyneliä ja peitellä särkyvää ääntä sen takia, että uutisissa kerrottiin jostain uudesta asteroidista ja päivän sään mukaan huomenna paistaa aurinko. Kaikki Jenkkilässä tuotettu roskaviihde mahtipontisine sankaritarinoineen aiheuttaa saman efektin kuin silmiin tungetut sipulin puolikkaat.

•   mahakarvat [ ]

Mä kuulun niihin onnellisiin ihmisiin, joissa raskaus käynnistää muutoksen ihmisestä ihmissudeksi. Grrrr, shewolf! Kainalot, sääret ja ennen kaikkea maha saavat kauniin ja kiiltävän turkin. So sexy.

• symfyysikivut [/]

Joillakin näitä ei ole ja toisilla on. Itse jouduin vuodelepopotilaaksi lähes tulkoon koko loppuraskauden ajaksi eikä liikkuminen onnistunut enää entiseen malliin ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Symfyysi on jälleen alkanut oireilla ja pelkään jo valmiiksi liikkumiskyvyn menetystä, kun mukana kuvioissa on nyt pieni taaperokin. Aion avautua tästä helvetillisestä paskasta vielä enemmän, symfyysikivut ansaitsevat aivan oman postauksensa.

• hikoilu [x]

Hikeä, hikeä, hikeä. Perspiraatio, johon yksi antiperspirantti ei auta. Haju on uskomaton. Suihku ei auta. Mikään ei auta.  

• muut kivut ja kolotukset [ ]

 Loppuraskaudesta on oikeastaan helpompi luetella paikat, joita ei säre, niiden sijaan joita särkee.

• turvonneet jalat [ ]

Luojalle kiitos ihanan tyylittömistä Crocseista (kesäaikaan), sillä mikään muu kenkä ei sovi joka suuntaan levahtaneeseen kavioon, jonka perusteella voisi väittää olevansa sukua Elefanttimiehelle.

• kukkiva iho [/]

Sen lisäksi, että raskaus saa odottajan kerrassaan hehkumaan jotain mystistä valoa, niin se palauttaa myös vähintäänkin naaman keskelle ensimmäisten puberteettivuosien suurinta myllerrystä. Ne hormonit, ne hormonit..

• iskias [ ]

 Iskias, kaikessa lyhykäisyydessä. Niin veemäinen vaiva, että se ansaitsee tulla luetelluksi erillään kaikista muista kivuista, säryistä ja kolotuksista. Kts. Iskias.

• hermopinteet [ ]

Ihan suurinta helmeä raskausajassa on esimerkiksi se, että vasemmassa kämmenessä ei ole kunnollista tuntoa useampaan kuukauteen ja toisen jalan isovarvas oirehtii samalla lailla viikkotolkulla. Eikä hieroja eikä jäsenkorjaaja saa asialle mitään.

• (aamu)pahoinvointi [/]

 Haistat jotain, oksettaa. Näet jotain, oksettaa. Ajattelet jotain, oksettaa. Syöt jotain, oksettaa. Alkuraskauden pahoinvointi on kuin ansaitsematon kestokrapula.

Mikä sun ehdottomasti ikinä lempparein raskausajan vaiva?

edit.// Otsikko muutettu, näähän on jumalauta tyyppivikoja!

Nukkuränkkä

Meillä nukutaan - kiitos kysymästä - oikein hyvin. Päivällä vedetään unta kalloon tunnista kolmeen ja öisin 10-12 tuntia kuluu Höyhensaarilla purjehtien, komiasti kuorsaten ja zetaa vetäen. Kuulostaako hieman liian hyvältä ollakseen totta? No niinhän se onkin!

Meidän nukkumaanmenorituaalit ovat olleet aina samat: kirjan lukua, hampaiden pesulle, unitutti- ja rätti kainaloon ja nukkumaan. Viimeiset kaksi viikkoa vain ovat olleet jotakuinkin täyttä helvettiä siitä eteenpäin kun jälkikasvu lasketaan omaan pinnasänkyynsä. Tilanteeseen pystyy samaistumaan parhaiten, jos kuvittelee pinnasänkyyn raivoamaan punasilmäisen ja rabiestartunnan saaneen apinan.

Junnu alkaa välittömästi huutamaan ja raivoamaan, keinahtelee väsyneenä ympäri sänkyä ja kalauttelee päätään pinnoihin, alkaa ulisemaan vittuuntuneena kolinoista ja nostaa huutovolyymia vielä parilla prosentilla. Kaikki tyynnyttely-yritykset ovat jotakuinkin sama asia, kuin heittäisi vettä leimahtaneeseen munkkirasvakattilaan. Tätä onnea ja autuutta kestää sitten puolesta tunnista jopa kahteen.

Huutoa on myös aivan turha katkaista päästämällä ipana takaisin vapauteen makuuhuoneesta, koska silloin raivosta virtaa saanut apinanpoika pyörii villikkona hetken ympäri kämppää kunnes simahtaa melkein pystyyn. Puoliunessa olevan raivopään palauttaminen pinnikseen käynnistää saman tahtojen taistelun aina vain uudestaan, joten kahdesta vahingosta viisastuneena päätin olla antamatta enää kertaakaan periksi, vaikka huuto otti ensin sydämeen ja sen jälkeen niin lahjakkaasti kupoliin, että teki mieli jo huutaa itsekin ärräpäitä.

Luotan vain siihen, että tämä on vain vaihe. Uskoisin Junnun protestoivan sitä, että isimiehen työkuviot ovat muuttuneet viimeisten kuukausien aikaan varsin hektistä tahtia ja isimiehen työ kuljettaa taas ympäri Suomen. Junnu ehti jo vähän tottua siihen, että isimies oli aamupalapöydässä joka päivä, mutta nyt isukin poissaolo tuntuu aiheuttavan melkoista kiukkuilua. Iltaan sijoittuvat nukkuränkät menevät varmaan saman homman piikkiin, mutta eiköhän Junnu pian totu taas tähän.

Terveisin vihdoin koittaneesta hiljaisuudesta nauttiva

Samantha

Suuri väsymys ja krooninen kylmyys

Venyn ja vanun pitkin kämppää kuin vieteriukko hidastetussa mykkäfilmissä, vaikka viimeiset viikot olen hinkannut ja puunannut kämppää ja ulkoillut Junnun kanssa reippaasti 2-3 kertaa päivässä. Hoidin jopa kauppareissut pulkalla tai vaunuilla, vaikka yleensä mukavuudenhaluni ohjastaa minut autokatokseen aina kun pitäisi lähteä hoitamaan asioita.

Toista se on ollut viimeisen viikon ajan. Vaikka pakkanen ei ole kirinyt juuri lainkaan ja olen vetäissyt onnesta soikeana mummokalsaritkin jalkaan, palelen kuin anorektikko Siperiassa. Harkitsin jo talviturkin kasvattamista jalkoihini ja hetken oikeasti pohdin, ilmestyykö mulle samanlaisia masukarvoja kuin Junnua odottaessa ja että onko niillä mitään lämpöarvoa kantajalleen. Ei ole toppahousuista huolimatta kiinnostanut tippaakaan mennä ryömimään hangessa malliksi Junnulle.

Junnu ei diggaa musta yhtään tällä hetkellä. Ensinnäkin ymmärrän sen, että tuollaisesta vaahtosammuttimesta voi olla kovin hämmentävää äidin radikaalisti muuttunut käytös. Jos olin jonkin aikaa kuin energiajuomapärinöissään oleva ikiliikkuja, nyt olen kuin apaattinen fletkumato. Parasta viihdettä, mitä olen välillä kyennyt Junnulle taikomaan, on ollut Kauniit ja rohkeat. Harmi, etteivät enää dubbaa niitä, ipanakin olisi voinut kiinnostua enemmän huimaavista juonenkäänteistä, jos olisi kyennyt ymmärtämään edes sanan sieltä täältä.

Olen melko varma, että maahan satanut lumi valaisi elämääni hetken ja sai mut käymään kaamosvetkuilun jälkeen ylikierroksilla, mikä taas viivytti alkuraskauden Suurta Väsymystä. Junnua odottaessa makasin kirjaimellisesti kaksi viikkoa sängyssä, en tavannut ketään enkä jaksanut edes kauppaan lähteä. Ihmettelin vain, että mikä yhtäkkinen depressio muhun on iskenyt, kun veto on pois 24/7. Onneksi Suuri Väsymys ei aivan edellisenkaltaisena ole tullut, sillä silloin suoriutumiseni Junnun kanssa olisi vielä ala-arvoisempaa.

Eiköhän se tästä, odotan jo innolla, mitä seuraavaksi. Närästys? Symfyysikivut? Iskias? Hermopinteet?