Kukaan ei varmaan ole välttynyt näkemästä tai kuulemasta uutista pahoinpidellystä ja pelkissä vaipoissa hylätystä 2-vuotiaasta pikkupojasta. Mä toivoisin, että mä olisin välttynyt. Aloin itkemään välittömästi ja tätäkin kirjoittaessa tekee todella pahaa.
En tunne poikaa, en tiedä asiasta muuta kuin lehtikirjoittelut ja silti mä olen hirvittävän liikuttunut, oksentamisen partaalla ja kyynelten partaalla kun edes mietin koko asiaa. Olisin antanut vaikka kuun taivaalta, että olisin päässyt halaamaan ja lohduttamaan tuota pikkuistaja varmistamaan, ettei mitään pahaa enää koskaan satu. Ihan kuin mä nyt olisin joku supermies joka edes voisi mitään tehdä pojan puolesta, paitsi ajatella lämmöllä ja myötätunnolla.
Ainoa kohokohta koko tapauksen uutisoinnissa on ollut se, että lapsi on ilmeisestikin päässyt toisen vanhempansa luokse kotiin. Lämmitti hirveästi sydäntä, sillä uskalsin uutisen luettuani olettaa (edes mielenrauhani vuoksi) että kyseisellä, kovia kokeneella pikkupojalla on edes yksi rakastava ja huolehtimiseen kykenevä aikuinen elämässään. Toivon pikkuiselle kaikkea hyvää ja parempaa loppuelämää ja nostan hattua hänet löytäneelle ja apua hälyttäneelle nuorelle!
Juttu varmaan riipaisi minua sen takia niin syvältä, että oma poikani puolitoistavuotias. Toljottaessani poikaani, en pystynyt kuvittelemaan kuinka kukaan voisi ensin satuttaa ja sitten hylätä hänet kylmään. Mutta en mä silti täyttynyt mistään aggressioista, kuten ilmeisesti monet uutista kommentoineet. Kyllä mä ymmärrän, että saunan taakse viemisellä uhkaileminen on yhdenlainen keino purkaa ahdistustaan ja järkytystään, mutta mut lähinnä vain täytti hirveä sääli ja suru pikkuisen puolesta. En kokenut raivoa päästä tappamaan moiseen hylkäämiseen kykenevä kusipää.
Toinen mut täysin pois radalta suistanut uutinen oli muistaakseni viime kesältä. Silloin paljastui, että Ranskassa nainen oli synnyttänyt lapsen ja pitänyt sitä liki kaksi vuotta autonsa takakontissa. Silloin oli oksentaminen aivan nanosekuntien päässä ja mussa velloi aivan käsittämätön epäuskoinen suru siitä, ettei se pienokainen ollut koskaan saanut kokea lämpöä, syliä, hoivaa, rakkautta vaan häneltä oli heti syntymänsä jälkeen riistetty kaikki alkeellisinkaan ihmisarvo.
En voi muuta kuin rukoilla, että tuo lapsi saa nyt kaiken tarvitsemansa erityisavun ja huolenpidon elämässään, ja että hän vielä joskus kykenisi rankasta kokemuksestaan huolimatta elämään mahdollisimman normaalia elämää. Sitkeä sissi pysyi hengissä törkeästä laiminlyönnistä huolimatta ja asaitsee pelkkää hyvää loppuelämäkseen.
Onhan näitä muitakin, pikku-Erika, se kaksossurma.. kaikki pikkulasten hukkumis- ja tukehtumistapaukset, joista muutaman vuoden sisään on osunut myös tähän lähistölle. Eräällä tuttavapariskunnalla ei enää ole pientä lastaan, eikä mulla ole siihenkään sanoja, vain jälleen kerran myötätuntoa.
Kumma kyllä, edes tämä koko Suomea kauhistuttanut vauvanhylkääminen ei aiheuttanut mussa näin valtavia tunnereaktioita. Se penkille viety lapsihan oli terve, hyväkuntoinen ja asianmukaisesti puettu. En tunne tapausta enkä taustoja, mutta äiti ei ole voinut olla mikään järkijättö sekopää toiminnastaan huolimatta; kuinka muuten hän olisi saanut lapsen pidettyä hyväkuntoisena ja selvinnyt yksin raskaudesta ja synnytyksestäkin?
En hyväksy silti neuvolan ulkopuolelle jättäytymistä saati sitten missään tapauksessa vauvan hylkäämistä, mutta kokonaisuutena arvostellen mun mielestä tämä surkea tapaus ei kuitenkaan ollut edes kammottava. Äidin motiivin on pohjimmiltaan kuitenkin täytynyt olla hyvä (tai niin mä ainakin olen päätellyt), kenties käsistä karannut avunhuuto tai jotain vastaavaa. En tiedä, mutta tässä kuitenkin kävi hyvin.
Mä olen päättänyt alkaa muuttamaan nettikäyttäytymistäni. Pyrin tästedes välttämään iltapäivälehtien julkisuudenhakuisia kaikella kamalalla ja groteskilla mässäilevää lööppiuutisointia. Mun raskaushormonien entisestään sekoittamana nuppini ei kykene sulattamaan enää näin kammottavia uutisia. Ei maailman paha mene pois silmiä ummistamalla, mutta joskus on parempi edes siristellä.
Ja tällaiseen maailmaan tässä sitten pusketaan lisää jälkikasvua. Tuli taas niin luottavainen ja aurinkoinen olo tähän maailmaan tätä postausta kirjoittaessa. Täytyy vain toivoa kaikille hyvää elämää ja ettei yksikään pahaan kykenevä runkkari ikinä koske edes pikkusormellakaan minun lapsiini. Eikä muidenkaan.
Mulla oli molempien synnytysten jälkeen toi, etten vaan pystynyt edes uutisia katsomaan. Ei se väkivalta ynnä muu paska maailmasta lopu silmiä sulkemalla, muttei se myöskään vähene siks, että mä menetän täysin yöuneni (uskosta ihmiskuntaan puhumattakaan). Onneks (?) sekin herkkyys vähenee, koska muuten vois olla vähän liian rankkaa elää...
VastaaPoistaTämä uusin tapaus järkytti silti tosi pahasti minuakin. Mä aina mietin näissä lapsiin kohdistuvissa jutuissa sitä, että jos sitä lasta satuttaa joku, jonka pitäis hoivata ja suojella sitä, niin pienet lapsethan on niinku koiranpentuja ja menee vaan luo ja itkee syliin vaikka muuta ei saa kuin potkuja päähän. Sydäntä särkee, että joku ottaa sen luottamuksen ja varauksettoman rakkauden ja tekee pahaa sille pienelle... Pakko uskoa ja toivoa, että nämä löytää rakastaviin syleihin jossain :'S
Hyi, järkkyä. Mätä maailma, mutta ehkä just nää meidän rakkauspakkaukset muuttaa maailman? Here's to hoping!
Mä ennen viittasin kintaalla kaikille paskoille jutuille ja porskutin vain omaa elämääni eteenpäin. Tosin oli mulla teini-ikään kai pakollisena kuuluva eksistentiaalisen ahdistuksen ja maailmantuskan aikakausi, mutta äidiksi tuleminen kyllä viritti mun empatiatuntosarvet ihan uusille taajuuksille.
PoistaRauhaa ja rakkautta kaikille, ei kai siinä auta kuin tehdä oma osansa -.- Täytyy joo toivoa, että seuraavassa sukupolvessa muhii maailmanrauhan siemen.
Mä oon ollut aika tietoisessa iltapäivälehtilakossa kuukauden päivät. Uutiset tarjoaa pääasiassa Yle, joka harvemmin mässäilee. Voin paremmin enkä ole niin ahdistunut.
VastaaPoistaTosiasiahan on se, että nimenomaan iltapäivälehdet kirjoittavat ja painavat sitä mikä myy. Eihän kauppakaan tyrkytä pelkkää salaattia, kaljaa ja sipsiä on hyllyt pullollaan. Pitää vain osata valita omansa.
Jep. Olen siirtynyt kuluttamaan Yleä ja hajutonta ja mautonta maakunnallista sanomalehteä. Tyydyttävät tiedonjanoni ja pitävät mut kartalla ilman turhaa mässäilyä. Niin ja pieninä annoksina Hesaria. Toistaiseksi toimii tämä valinta loistavasti.
Poista