Kevät pörisee rinnassa

Komiasti onkin muuten pörissyt, sillä aamuraivarini vaatekaapilla ovat muuttuneet hienoisista purnaamisista ja epämukavasta ähkimisistä täysimittaisiin itQpotQraivareihin. Olen aina haaveillut siitä, että hinkkini kasvaisivat ja olen pitänyt juttuja kasvaneista munkeista vain hyvillä geeneillä varustettujen ihmisten urbaanilegendoina. Ei ole aikaisemmin ollut vaikutusta olenko lihonut tai raskautunut, tissit ne vain ovat olleet olemata. No vitut, enää ei ole sopivia rintsikoita.

Oli vain pakko mainostaa, että mulla on tissit tähän väliin, ei mun oikeasti pitänyt kirjoittaa mistään ruumiinosistani. Pistetään tosin tämäkin tämän lievästi jakomielitautisen ja aadeehoodeemaisen kevätpirteilyn piikkiin.

Isimiehellä on käynyt mieletön munkki (ahahhahaaa, huomasitteko, murjaisin vitsin) kun sai naida minut. Se sai kaksi naista yhdessä paketissa. On nimittäin olemassa talvi-Samantha ja kesä-Samantha. Ensimmäinen on harmaa ja tasapaksu, herkkä vittuuntumaan, kroonisesti väsynyt ja patalaiska ja toinen taas.. Voitte arvata.

Kun päivät pitenevät ja aamulla näenkin ikkunasta kajastavaa valoa, mielialani kohenee välittömästi potenssiin tuhat. Vähän niin kuin olisin aloittanut jonkun kohtuullisen tujun mielialalääkityksen tai muuten vain alkanut trippailemaan. Sisäinen maailmanrauhanlähettilääni ja puidenhalaajani herää, eikä se jaksa edes suivaantua koiranpaskoista.

Elämä on ihanaa! On niin paljon tekemistä! En malta olla paikoillani! Rakastan kaikkea! Toissapäivänä pelkäsin saaneeni jonkin krampin, sillä naamaani alkoi sattua yhtäkkiä kovasti, mutta naamani olikin vain vääntynyt hymyyn. Sehän kuulemma kaunistaa, joten mun täytyy olla melkoinen Miss Universum näin valoisan aikaan. Tai sitten vain kahelin näköinen, mutta who cares?

Vaatekaappini on koko talven ollut sen näköinen, että jopa Isimies on siitä huomautellut. Kuukausitolkulla. Nyt otin ja suitsaitsukkelaan järjestelin sen puolessa tunnissa suorastaan militarististisella tarkkuudella. On lajiteltu väri- ja kokokoodin mukaan ja viikatu moitteettomasti.

Olen herännyt jo neljältä aamulla Junnun kevätflunssan aiheuttamien komplikaatioiden (yskä, kuume, yleinen vitutus, räkä, liman eritys etc.) ja nukkunut yön huonosti, mutta silti olen iloisena jo hoidellut tuolla keskustassa asioita, pessyt useamman koneellisen huolellisesti lajiteltua ja värikoodattua pyykkiä. Junnu on päiväunilla, mutta minä en aiokaan mennä pötköttämään viereen vaan aion mennä toteuttamaan sisäistä Gordon Ramsaytani. Intohimoni ruoanlaittoa kohtaan on pitkästä aikaa edennyt syömisestä myös laittamiseen ja aionkin tänään kokeilla jotain ihan uutta.

Junnun kuolaamat ja lähmimät ikkunat eivät ensimmäistä kertaa kuukausiin vituta (eikä ajatus niiden pyyhkimisestä) vaan huomasin ajattelevani iloisena, että pian pääsee ikkunanpesuhommiin. Hätkäytti sen verran, että jouduin estää itseäni soittamasta itselleni ambulanssia. Kevät on kuin ilmassa leviävä mielisairaus.

Ja omaan kyyniseen tapaani olen aina nyrpistellyt nenääni ja halveksunut niitä sisuttomia, yliherkkiä vinkujia, joiden elämä on perseestä vuodenajasta riippuen. Sori. Suomalainenhan painaa samalla tavalla, oli kaamos ja lumipyryt ja jäätynyt helvetti vai ihana maata hellivä auringonpaiste. Katinkontit.

Mäkin lähden tähän vuodenaikahörhöilyyn mukaan. Mä aion ostaa ne kirkasvalopömpelit-mitä-nyt-lienevätkään ja jos oikein kilahdan, ne kummalliset korvanappivalot, jotka tungetaan korviin ja nautitaan sisäisestä kesästä keskellä pahinta talveakin. Pitähään tärykalvojakin joskus ilahduttaa.

Kevät on täällä! Olo on uudestisyntynyt kuin muumilla, joka lakkaa jauhamasta kuusenoksia ja käy paskantamassa ensimmäisen kerran puoleen vuoteen. Nauttikaa! Ihanaa!

Minä keväisin. Jos olisin dude.

 

 

 

Edit.// Pyydystetty noin miljoona krijoitusvihrettä ja täysin hännätöntä ja päätöntä lauseenpuolikasta. Terveisiä vaan entiselle äikänmaikalle, tässä se entinen kympin kielioppinatsi typottelee!

Pukinkonttiin

♫ Joulu on taas, joulu on taas, ostarit täynnä ihmisii ja kärryt krääsää ♫

Mä olen jo ennen lapsensaamista ollut sitä mieltä, että joulun kuuluisi olla yhdessäolon, ylensyömisen ja yleisen lööbailun aikaa. Sitä tarvitaan, että selvitään yli vuoden pimeimmistä päivistä - ja mikä onkaan parempi tapa juhlistaa päivien pitenemisen alkamista, kuin syödä possunkankkua hullunkiilto silmissä koko suvun ympäröimänä?

Mä aloin inhota materialistista joulua jo teininä. Äitini on karmiva jouluhömpöttäjä, jonka lahjaodotukset sekä niiden antamisen että saamisen osalta ovat aina ylittäneet budjetin ja olleet suorastaan mahdottomia. Keveästi ahdistavaa.

Nyt mä olen löytänyt jonkinlaisen uuden jouluilon ja innostun jopa lahjoista jossain määrin. Joulun luominen lapselle on aivan ihanaa, mutta mulla tuntuu olevan siihenkin aivan erilainen lähestymistapa kuin kaikilla muilla.

Eräs tuttavani on hankkinut kaksivuotiaalle lapselleen jo liki kaksikymmentä lahjaa - siis kaksikymmentä pakettia plus kaikki sukulaisilta tulevat! Kaksivuotiaalle. Missä järki?! Eihän lapsi edes tarvitse (anteeks nyt vaan) niin paljoa, eikä tuon ikäisen kärsivällisyys edes riitä avaamaan niitä kaikkia, saati sisäistämään sellaista tavarapaljoutta.. Muutenkin muillakin tutuillani tuntuu olevan sellainen mentaliteetti, että on pakko hankkia enemmän lahjoja kuin kavereiden lapsilla on ja pistää paremmaksi. Merkkejä, brändejä, kalliimpia hintoja.. Ja lahjaanvastaanottajien ikähaitari on kuitenkin nollasta kolmeen.

Voi jumalauta, miksi?

Minä olen vastannut joululahjauteluihin vain kärsivästi huokaisten ja sanonut, etten tiedä. Enkä oikeasti tiedäkään. Ei Junnu välitä leluista, ei tippaakaan. Herran omassa huoneessa on jo jos jonkinlaista lelua ja vermettä, krääsää ja hilavitkutinta. En kaipaisi sitä ainakaan enempää, sillä musta tuntuu, että seuraavien vuosien aikana tuon romun määrä ei ainakaan vähene kun lapsimääräkin tuplaantuu ensi vuoden aikana. Ja valitettavahan fakta on se, että tänä vuonna Junnu itse ei vielä toivo mitään muuta kuin täysin rajoittamattoman pääsyn piparipurkille.

Ja mulla on kamala tunnustus. Me olemme ostaneet Junnulle tasan tarkkaan kaksi (2) lahjaa. Toisen (ja kalliimman) tiedän olevan mieluinen ja toinen tulee toivottavasti vielä joskus olemaan mieluinen. Voi olla, että käymme vielä ehkä hankkimassa jotain, mielessäni olisi ainakin Fisher Pricen leikkipuhelin vain sen takia, että omani saisi sen jälkeen olla rauhassa. Ja hanskat sekä pikkuihmiselle sopivia hajoamattomia ja kolhunkestäviä astioita, joiden hankkiminen on meillä jäänyt hieman puolitiehen. Jonkun mielestä nuo edellämainitut eivät ole oikeita lahjoja, koska ne joutuisi muutenkin ostamaan, mutta..

Aikuisia en aio lahjoja. Olen omille lähisukulaisille ilmoittanut, että minusta vain lapsia kuuluu lahjoa jouluna ja että me emme osta kuin Junnulle ja kummilapsille lahjat. Osittain tähän päätökseen vaikuttavat myös taloudelliset tekijät, mutta vähintäänkin siihen vaikuttavat yhtä vahvasti jouluahdistukseni ja neuvottomuuteni sen edessä, että kaikilla on jo kaikkea. Miksi raahata sitä ainaista suklaata, lahjapakkauksia ja muuta jokavuotista p*skaa? Katsotaan, josko tulevina jouluina pystyisin keksimään jotain sopivaa lahjusta myös suvun vanhemmille jäsenille. Pidän kyllä antamisesta ja muiden ilahduttamisesta, mikäli se ei aiheuta stressiä minulle.

Ja psst, Pukki, jos luet tätä. Minä toivoisin, että paketeista, joita en ole toivonut ja joiden saamisen vaivaannuttaa minut täysin, löytyisi vain jotain pientä. Esimerkiksi sukista (kyllä, sukista!) olisin tosi onnellinen, suklaakin kelpaa oikein mainiosti (ostan vain sitten Clearasilia joulun jälkeen) ja kalsaritkin olisivat kiva juttu.

Lisäksi toivoisin koti-Pukin pitävän sanansa siitä, että olemme jo yhteisen joululahjamme hankkineet. Mikäli kuitenkin koti-Pukki on hankkinut jonkin kalliimman yllätyksen, haluaisin saada siitä vinkin etukäteen, jotta voisin näyttää olevani kuitenkin yhä meidän parisuhteen yllätyslahjojen kruunamaton kuningatar ja pistää pari astetta paremmaksi.

Ihastuttavan stressivapaata ja maukasta sekä antimaterialistista joulun odotusta itse kullekin! <3