Suuri väsymys ja krooninen kylmyys

Venyn ja vanun pitkin kämppää kuin vieteriukko hidastetussa mykkäfilmissä, vaikka viimeiset viikot olen hinkannut ja puunannut kämppää ja ulkoillut Junnun kanssa reippaasti 2-3 kertaa päivässä. Hoidin jopa kauppareissut pulkalla tai vaunuilla, vaikka yleensä mukavuudenhaluni ohjastaa minut autokatokseen aina kun pitäisi lähteä hoitamaan asioita.

Toista se on ollut viimeisen viikon ajan. Vaikka pakkanen ei ole kirinyt juuri lainkaan ja olen vetäissyt onnesta soikeana mummokalsaritkin jalkaan, palelen kuin anorektikko Siperiassa. Harkitsin jo talviturkin kasvattamista jalkoihini ja hetken oikeasti pohdin, ilmestyykö mulle samanlaisia masukarvoja kuin Junnua odottaessa ja että onko niillä mitään lämpöarvoa kantajalleen. Ei ole toppahousuista huolimatta kiinnostanut tippaakaan mennä ryömimään hangessa malliksi Junnulle.

Junnu ei diggaa musta yhtään tällä hetkellä. Ensinnäkin ymmärrän sen, että tuollaisesta vaahtosammuttimesta voi olla kovin hämmentävää äidin radikaalisti muuttunut käytös. Jos olin jonkin aikaa kuin energiajuomapärinöissään oleva ikiliikkuja, nyt olen kuin apaattinen fletkumato. Parasta viihdettä, mitä olen välillä kyennyt Junnulle taikomaan, on ollut Kauniit ja rohkeat. Harmi, etteivät enää dubbaa niitä, ipanakin olisi voinut kiinnostua enemmän huimaavista juonenkäänteistä, jos olisi kyennyt ymmärtämään edes sanan sieltä täältä.

Olen melko varma, että maahan satanut lumi valaisi elämääni hetken ja sai mut käymään kaamosvetkuilun jälkeen ylikierroksilla, mikä taas viivytti alkuraskauden Suurta Väsymystä. Junnua odottaessa makasin kirjaimellisesti kaksi viikkoa sängyssä, en tavannut ketään enkä jaksanut edes kauppaan lähteä. Ihmettelin vain, että mikä yhtäkkinen depressio muhun on iskenyt, kun veto on pois 24/7. Onneksi Suuri Väsymys ei aivan edellisenkaltaisena ole tullut, sillä silloin suoriutumiseni Junnun kanssa olisi vielä ala-arvoisempaa.

Eiköhän se tästä, odotan jo innolla, mitä seuraavaksi. Närästys? Symfyysikivut? Iskias? Hermopinteet?