Nukkuränkkä

Meillä nukutaan - kiitos kysymästä - oikein hyvin. Päivällä vedetään unta kalloon tunnista kolmeen ja öisin 10-12 tuntia kuluu Höyhensaarilla purjehtien, komiasti kuorsaten ja zetaa vetäen. Kuulostaako hieman liian hyvältä ollakseen totta? No niinhän se onkin!

Meidän nukkumaanmenorituaalit ovat olleet aina samat: kirjan lukua, hampaiden pesulle, unitutti- ja rätti kainaloon ja nukkumaan. Viimeiset kaksi viikkoa vain ovat olleet jotakuinkin täyttä helvettiä siitä eteenpäin kun jälkikasvu lasketaan omaan pinnasänkyynsä. Tilanteeseen pystyy samaistumaan parhaiten, jos kuvittelee pinnasänkyyn raivoamaan punasilmäisen ja rabiestartunnan saaneen apinan.

Junnu alkaa välittömästi huutamaan ja raivoamaan, keinahtelee väsyneenä ympäri sänkyä ja kalauttelee päätään pinnoihin, alkaa ulisemaan vittuuntuneena kolinoista ja nostaa huutovolyymia vielä parilla prosentilla. Kaikki tyynnyttely-yritykset ovat jotakuinkin sama asia, kuin heittäisi vettä leimahtaneeseen munkkirasvakattilaan. Tätä onnea ja autuutta kestää sitten puolesta tunnista jopa kahteen.

Huutoa on myös aivan turha katkaista päästämällä ipana takaisin vapauteen makuuhuoneesta, koska silloin raivosta virtaa saanut apinanpoika pyörii villikkona hetken ympäri kämppää kunnes simahtaa melkein pystyyn. Puoliunessa olevan raivopään palauttaminen pinnikseen käynnistää saman tahtojen taistelun aina vain uudestaan, joten kahdesta vahingosta viisastuneena päätin olla antamatta enää kertaakaan periksi, vaikka huuto otti ensin sydämeen ja sen jälkeen niin lahjakkaasti kupoliin, että teki mieli jo huutaa itsekin ärräpäitä.

Luotan vain siihen, että tämä on vain vaihe. Uskoisin Junnun protestoivan sitä, että isimiehen työkuviot ovat muuttuneet viimeisten kuukausien aikaan varsin hektistä tahtia ja isimiehen työ kuljettaa taas ympäri Suomen. Junnu ehti jo vähän tottua siihen, että isimies oli aamupalapöydässä joka päivä, mutta nyt isukin poissaolo tuntuu aiheuttavan melkoista kiukkuilua. Iltaan sijoittuvat nukkuränkät menevät varmaan saman homman piikkiin, mutta eiköhän Junnu pian totu taas tähän.

Terveisin vihdoin koittaneesta hiljaisuudesta nauttiva

Samantha