Tuomiopäivän kuulumiset kontaten

Mulla ja Junnulla on ollut hiljattain samanlaiset merkkipäivät: me kontataan. Junnuhan aiheutti vauvelina suurta huolta lähtemällä kävelemään suoraan ja jättämällä konttaamisen pois kokonaan. No, ei ole enää tarvetta fysioterapiaan, sillä nykyisin Junnu suorastaan rakastaa konttaamista.

Homma näytti niin hauskalta, että mä kävin fysioterapiassa ja ryhdyin itsekin konttamaan.

Kauemmin blogiani, kenties entistäkin, seuranneet ovat varmaankin kuulleet aivan tarpeeksi kitinää liikuntakyvyttömyydestä ja rakkaasta ystävästäni symfyysikivusta. Ei se lopu vieläkään. Olen hakannut kaikki kämpän puupinnat lommoille toivoessani tämän raskauden olevan kaikin puolin helpompi kuin Junnun odotus - ja onhan se ollutkin, niin henkisesti kuin fyysisesti.

Nyt kun haikaran laskeutumiseen on enää 10 viikkoa aikaa ja olin jo ehtinyt hieman puhahtaa helpotuksesta, kroppa tekikin täyslakon. Mitään raskaana olemista suurempaa vikaa minusta ei ole löytynyt, joten on vain pakko niellä tilanne ja olla jotenkin päin. Lantio on löystynyt liikaa, symfyysi vaivaa urakalla, lonkkien lihakset ovat jäykistyneet ja jotakuinkin joka toinen selän ja lantion hermo on puristuksissa ja pinteessä. Joten konttaaminen on osoittautunut melko näpppäräksi liikkumiskeinoksi, mikäli juuri sillä sekunnilla tahdonvoima ei riitä repäisemään tätä ruhoa ylös lattialta.

Miinuksena tosin viime raskaudessa painosta vittuuntuneet polvet saavat taas osumaa, joskin toisenlaista kuin viimeksi.

Luojan kiitos isimies on vielä kotona muutaman viikon, mutta sitten taas kevätkausi alkaa ja työrintama muuttuu aivan tyystin. Jään kurjimmiksi viimeisiksi viikoiksi yksin. Olenkin päättänyt nyt olotilasta huolimatta hoitaa vauvanvaatteiden pesun, kassien pakkaamisen ja toimintasuunnitelmien laatimisen ja kaiken muun vielä kun Isimies hengaa täällä. Loput odotusajasta yritän selvitä vain hengissä tekemättä mitään ylimääräistä.

Lupaan palata vielä ennen puoliintumista ahkerammin tämän blogin ääreen, mutta toistaiseksi tuntuu aika olevan liian kortilla. Nyt mulla on harvinaista minäminäminä-aikaa, jota en saa uhrata pesänrakennusvietin (siivoamisen) toteuttamiseen, joten tulin tänne ilmoittamaan, että olen vielä ainakin semisti hengissä.

Mitäs muuta kertoisin. Isimies leikki koti-isiä viikon verran ja totesi, ettei se olekaan ihan piece of cake. Teki mieli vittuilla ja sanoa, että mitäs minä sanoin. En tehnyt niin kuin puoliksi. Pääsiäinen ei täällä vielä aiheuta mitään säväreitä, en aio laittaa enkä viettää pääsiäistä. Annan itseni päästä helpolla ja toiseksi, Junnu on vielä niin pieni ettei sillä ole mitään väliä. Suklaata tosin aion tähän suunnattomaan vitutukseen mäntätä. Vapuksi sentään olen päättänyt leipoa.

Seuraavan kerran voisin vähän päivitellä blogia siitä, minkälainen doomsday prepper mä olen. En mä maailmanloppuun valmistaudu, mutta mikäli en saa suunniteltua sektiota, mä haluan tehdä suunnitelmat spontaanin lähdön varalta. Mulla on vielä kaikki vauvavalmistelut tekemättä ja lisäjänskitystä tilanteeseen tuo lapsenvahdin hommaaminen ja se, että mahtaakon Isimies olla Utsjoella vai Hangossa kun lähtö tulee.

Tuomiopäivän tunnelmissa kontaten ja hyvää päästäistä toivotellen,

teidän hivenen epäaktiivinen bloggaajanne

Samantha <3

Ahneen paskanen loppu

Tänään päätin olla kaikkien satukirjojen, blogien, lehtijuttujen ja mielikuvien supermutsi ja olla tehokas kodinhengetär soppakauha toisessa kourassa ja pölyrätti toisessa. Kannatti muuten ihan vitusti.

Heräsin ennen Junnua (!!!.. wtf?) ja aloitin siivoamalla olohuoneen leluhelvetin takaisin omistajansa omaan huoneeseen. Sitten pyöräytin aamupalan, pistin ipanan valmiiksi päivää varten, puin päälleni Teräsmiehen viitan, ulkoistin laiskamadon itsestäni ja pistin hösseliksi.

Aamupäivästä hinkkasin keittiötä ja leivoin. Pyöräytin vierasvaraksi jonkinmoisen kakkuhärdellin, jonka alkuperäistä ohjetta modifioin leipomustarvikkeitteni puutteellisuuden takia ja onnistuin silti täysin. Vähän nousi tämän akan rinta rottingille, kun taidonnäytteestäni ei tullutkaan pienen improvisoinnin seurauksena täysi pannukakku. Jatkoin tätä onnistunutta jauhopeukalointiani ja loihdin vielä Junnun suosikkisämpylöitä, jotka nekin nousivat ja ruskistuivat kauniisti. Alkoi sitä rottinkia olemaan jo yhden terassakaluston tykötarpeiksi.

Sitten olikin pienen hiukopalan aika, sen jälkeen pistin Junnun nukkumaan ja jatkoin keittiön hinkkaamista. Ja tein ruoan ja kerrankin tein niin sairaan hyvää ruokaa, että päikkäreiden jälkeen lapsukaisenikin söi tyytyväisenä ja mä jouduin käydä santsikierroksella. Lisää rottinkia. Sitten raivasin taas keittiötä ja hieman muutakin kämppää ja sitten päätin irvistellä pakkasukolle ja painella pihalle potkimaan Junnun kanssa palloa. Jumalattomien ähinöiden ja hikikarpaloiden jälkeen pääsimme ulos raikkaan kirpeään ulkoilmaan. Tätä lystiä kesti lähes tunnin ajan, kunnes Junnun käsittämätön, täysin kuin salama kirkkaalta taivaalta tullut kiukkukohtaus naapurin ikkunan alla päätti ulkoiloittelumme.

Palasin sisään, ripustin pyykit. Onhan astianpesukone huutanut tänään kaksi tai kolme kertaa ja pyykkiäkin olen sutjakasti pyöräyttänyt neljä koneellista. Nyt multa loppui kaikki pestävä - kerrankin. Sen jälkeen pyyhin pölyt kaikkialta, pesin ikkunoista pienen tahmakäpälän tassunkuvat, pyyhin ovet ja pyyhin ja imuroin listat ja imuroin kaikkialta.

Tämän jälkeen siirryin viettämään laatuaikaa Junnun kanssa, luimme kirjoja ja opettelimme puhumaan, leikimme hippaa ja Junnu esitteli taitojaan. Hän on oppinut pyörimään päänsä sekaisin, minkä jälkeen on tosi hauskaa kikatellen puolivahingossa kaatua lattialle heitettyjen sohvatyynyjen päälle. Loistavaa ajanvietettä muutoinkin käsittämättömän tapaturma-alttiille pojalleni, jolla on jo valmiiksi mustasilmä muistona vaatekaapin hyökkäyksestä. Mä niin peukutan tätä.

Sitten iskivät migreenin näköhäiriöt strategisesti 45 minuuttia ennen Junnun nukkumaanmenoaikaa, sitten alkoi närästää ja huipata. Nyt kun Junnu nukkuu ja mulla olisi aikaa jatkaa reippailua tai olla itseni kanssa, ihana ystäväni rannekanavaoireyhtymä ilmoitti jälleen itsestään. Viime raskaudesta puolet meni ilman täydellistä tuntoa oikeassa kädessä, nyt vasen kämmen ilmoitteli samoja tuntemuksia. On niin pirun mukava olo, etten oikeastaan tiedä, miten päin tästä nauttisin.

Mitä tästä otimme? Kiittämättömyys on maailman palkka ja ahneella on paskainen loppu. Saas nähdä miten mun huomenna käy, vielä pitäisi lattiat pestä, verhot silittää ja ripustaa. Tänään ei enää jostain syystä huvita.

Raskausajan tyyppiviat

Jos joku ihmettelee, miksi en suorastaan hehku raskausonnea, niin tein listan siitä, mitä kaikkea kivaa viime raskaudessa oli ja mitä siis toisin sanoen on odotettavissa vauvan lisäksi seuraavien kuukausien aikana.

Jokaisen kohdan perässä on ruutu, johon olen merkinnyt joko [x] löytyy [/] löytyy semisti tai ei vielä kaikessa voimassaan ja jos boksi on tyhjä [ ] niin kyseinen vaiva ei ole vielä löytänyt tietään luokseni. Raskaana oleminenhan on niin kivaa, eikös?

No, lukekaahan tämä parina iltana väsäämäni lista ja vastatkaa sitten uudestaan. Toisia meistä vain ei ole tehty lisääntymään.

• migreeni ja näköhäiriöt [x]  

Olen kärsinyt varsinkin nuorempana matkapahoinvoinnista sekä jäätelöpäänsärystä, mitkä ilmeisesti ovat myös merkkejä migreenialttiudesta. Ennen tunsin vain niskajumeista tai edellisen illan rankasta juhlimisesta johtuvan päänsäryn. Yleensä migreenin kuuluisi kadota odotusaikana, mutta mähän olenkin aina ollut vähän erilainen nuori ja mulla nimenomaan on raskausmigreeni. Mihin en tietenkään voi syödä migreenilääkkeitä, koska olen - tadaa - paksuna.

• väsymys [x]

Kuten jo vähän aikaa sitten postasinkin, Suuri Väsymys iski minuun taas. Jossain vauvelikirjassa kehotettiin lepäämään, koska uuden elämän luominen ja kasvattaminen vaatii rutkasti voimia. Mitenköhän se lepääminen käytännössä onnistuu kun kotona päästelee puolitoistavuotias tutkimusmatkailija? Ja miten voi levätä ilman jumalatonta morkkista, kun tietää että joka nurkassa on jonkinlaista villakoirakenneliä ja keittiön lavuaarin unohtuneissa paskaisissa astioissa muhii jo aivan uudenlaisen elämän alku?

•  krooninen paleleminen [x]

Koko ajan kylmä ja koko ajan saisi olla lisäämässä vaatetta - saunassakin! Varpaat eivät kuitenkaan ole kylmät, eivätkä sormet ja sen kolmannen villapuseron lisääminen ei aiheuta onnellista ja odotettua lämmön tunnetta, vaan samanlaisen olon kuin Saharassa pilkkihaalari päällä hengaileminen. Ei ole olemassa lämpöä ja kultaista keskitietä, on vain krooninen kylmyys. Ihan kuin joku imisi musta lämmön.

• jatkuva pissahätä [x]

Ensin se kuulemma johtuu aineenvaihdunnan nopeutumisesta ja sen jälkeen ihan puhtaasti mekaanisesta paineesta ja moukaroinnista, tarvitseeko avata sen enempää?

•  epämääräiset mieliteot  [ ]

On ihan oikeesti ok miettiä, voisiko kaakelin laastit vetäistä huiviin ja on aivan normaalia mennä kauppaan metrin mittaisen ostoslistan kanssa ja palata autoon mukanaan vain puoli kiloa suolakurkkuja, jotka ahmii samantien. On aivan normaalia haluta kaupassa jotain ja etsiä sitä jotain puoli tuntia kykenemättä päättämään, mitä se jotain on. Karkinhimo on myös aivan luonnollista, joskin epäsuotavaa. Niin kuin 99% kaikista muistakin mieliteoista - kaikki mukava on joko moraalitonta, laitonta tai lihottavaa.

•  itkuherkkyys [x]

On ihan sikakivaa vaikuttaa lievästi mielenvikaiselta tai vähintäänkin tuulella käyvältä tyypiltä. Koiranpennut saa rääkymään, vaippamainos saa ulvomaan, mikä tahansa laulu saa tipan linssiin, Disneyn leffat on kehitellyt joku sadistinen nero ja kaikki söpö on kyynelten arvoista. On kevyesti vittumaista pyyhkiä salaa kyyneliä ja peitellä särkyvää ääntä sen takia, että uutisissa kerrottiin jostain uudesta asteroidista ja päivän sään mukaan huomenna paistaa aurinko. Kaikki Jenkkilässä tuotettu roskaviihde mahtipontisine sankaritarinoineen aiheuttaa saman efektin kuin silmiin tungetut sipulin puolikkaat.

•   mahakarvat [ ]

Mä kuulun niihin onnellisiin ihmisiin, joissa raskaus käynnistää muutoksen ihmisestä ihmissudeksi. Grrrr, shewolf! Kainalot, sääret ja ennen kaikkea maha saavat kauniin ja kiiltävän turkin. So sexy.

• symfyysikivut [/]

Joillakin näitä ei ole ja toisilla on. Itse jouduin vuodelepopotilaaksi lähes tulkoon koko loppuraskauden ajaksi eikä liikkuminen onnistunut enää entiseen malliin ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Symfyysi on jälleen alkanut oireilla ja pelkään jo valmiiksi liikkumiskyvyn menetystä, kun mukana kuvioissa on nyt pieni taaperokin. Aion avautua tästä helvetillisestä paskasta vielä enemmän, symfyysikivut ansaitsevat aivan oman postauksensa.

• hikoilu [x]

Hikeä, hikeä, hikeä. Perspiraatio, johon yksi antiperspirantti ei auta. Haju on uskomaton. Suihku ei auta. Mikään ei auta.  

• muut kivut ja kolotukset [ ]

 Loppuraskaudesta on oikeastaan helpompi luetella paikat, joita ei säre, niiden sijaan joita särkee.

• turvonneet jalat [ ]

Luojalle kiitos ihanan tyylittömistä Crocseista (kesäaikaan), sillä mikään muu kenkä ei sovi joka suuntaan levahtaneeseen kavioon, jonka perusteella voisi väittää olevansa sukua Elefanttimiehelle.

• kukkiva iho [/]

Sen lisäksi, että raskaus saa odottajan kerrassaan hehkumaan jotain mystistä valoa, niin se palauttaa myös vähintäänkin naaman keskelle ensimmäisten puberteettivuosien suurinta myllerrystä. Ne hormonit, ne hormonit..

• iskias [ ]

 Iskias, kaikessa lyhykäisyydessä. Niin veemäinen vaiva, että se ansaitsee tulla luetelluksi erillään kaikista muista kivuista, säryistä ja kolotuksista. Kts. Iskias.

• hermopinteet [ ]

Ihan suurinta helmeä raskausajassa on esimerkiksi se, että vasemmassa kämmenessä ei ole kunnollista tuntoa useampaan kuukauteen ja toisen jalan isovarvas oirehtii samalla lailla viikkotolkulla. Eikä hieroja eikä jäsenkorjaaja saa asialle mitään.

• (aamu)pahoinvointi [/]

 Haistat jotain, oksettaa. Näet jotain, oksettaa. Ajattelet jotain, oksettaa. Syöt jotain, oksettaa. Alkuraskauden pahoinvointi on kuin ansaitsematon kestokrapula.

Mikä sun ehdottomasti ikinä lempparein raskausajan vaiva?

edit.// Otsikko muutettu, näähän on jumalauta tyyppivikoja!