keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Safety first

Mun silmille on nyt pienen ajan sisällä hyppinyt mainoksia vakuutuksista, turvaistuimista, erilaisista turvatuotteista, keskusteluita ja bloggauksia lasten turvallisuudesta. Ja arvatkaas mitä? Mua haukotuttaa samaa tahtia kun nerokkaiden liikemiesten kassakoneet sanovat tsi-tsing!

Kuten jo edesmenneessä blogissani naureskelin, en tiedä huvittavimpia vekottimia kuin konttauskypärät ja lasten talutushihnat. Kyllä mun ipana on mun ipana, eikä mikään puudeli. Jos mä en jaksa juosta vilkkaan ja ilkikurisen taaperon perässä silmät takaraivossa, vika on mun eikä sitä mikään helvetin kelatalutin muuksi muuta. Ja se kypärä, no..

Ei sillä, ettenkö olisi itse silmät kiiluen tutkinut erilaisten nettikauppojen tarjontaa ja listannut kuinka tarvitsemme tuen, jolla pultataan taulutelkkari seinään; erilaisia kaappi-, ovi-, laatikko-, ja pistorasiklipsejä / pinnejä / suojavälineitä; liukuesteitä; hellasuojuksen; kaappien seinään kiinnityssysteemeitä, viisi erilaista turvaistuinta jajajjaja..

Meillä ei ole mitään noista. Ostimme pistorasiasuojia, mutta ne olivat vääränlaisia. Kaksi dvd-hyllykköä on pultattu seinään, koska ne olisi voinut aikuinenkin huolimattomuuksissaan kaataa. Laatikoita ja kaappeja oli aikansa viritelty huiveilla, teipeillä ja hiuspompuloilla (joka mutsin mcgyver-välineet!) kiinni, mutta suurimmasta osasta näitäkin turvatoimenpiteitä on luovuttu. Ja luovuttu nimenomaan siksi, että ne muuttuivat täysin hyödyttömiksi. Hellan nupit ovat toistaiseksi irroitettu, mutta pian nekin paikoilleen laitetaan. Turvaistuin on jokumikälie, ulkonäkö ja Junnun sopivuus istuimeen nähden ratkaisivat (sekä hinta).

Junnulla on ollut lukemattomia pikkukolareita ovenpielien, huonekalujen ja maankamaran kanssa. Rupia, kuhmuja ja mustelmia on nähty meillä naapurustonkin muksujen tarpeiksi asti, mutta en silti kadu valintojamme tai koe itseäni mitenkään keskimääräistä paskemmaksi mutsiksi. "Se on siitä kohtaa vahvempi", sanoi Junnun isomummokin kun tuli pieni pipi. Täytyy sanoa, että mun on pakko kompata aivan täysillä.

Mulla on varmaan jotenkin hitaat refleksi ja niin paska reagointikyky, ettei musta koskaan edes olisi supermutsiksi. Mä olen ottanut muutaman uskomattoman kopin, kun Junnu on leikkinyt jonkinlaista kamikazekandidaattia, mutta helvetin monta kertaa useammin mä olen ollut auttamattomasti myöhässä ja päätynyt vain puhaltamaan pipiin. Tänään puhalsin pyllyyn, johon tuli naarmu kun herra lasketteli perse edeltä alas puiselta kenkätelineeltä. Siinä kyllä mietin, että tätä sen äitiyden todella täytyy olla, kun pokerinaamalla puhaltelin toisen kankkuun parantavia hönkäyksiäni.

Mulla ei ollut vielä edes pienoisintakaan haisua lisääntymisestä, kun kuulin tai luin jutun siitä, kuinka nykyisin löytyy jo lapsia, jotka eivät osaa kaatua, kävellä epätasaisessa maastossa tai eivät osaa tehdä kuperkeikkaa. Ajattelin jo silloin, että voi jumalauta. Nyt mä olen jopa oikeasti päässyt sivusta näkemään vilahduksia siitä, kuinka kasvatetaan lapsi, joka ei uskalla liikkua lainkaan. Olen aivan aikuisten oikeesti päättänyt, että meillä ei käy niin. Mulla ei ole mahiksia rakentaa koulumittaista temppuilurataa puolapuineen kämppään, mutta Junnu on onneksi ratkaissut tämän ongelman rakentamalla itse omat temppuratansa.

Tästäkin oli pakko avautua, koska jouduin taas hämmentymään siitä, kuinka paska mutsi olenkaan. Mulla ei ole mieletöntä menettämisen pelkoa, vaikka Junnu onkin rakkainta maan päällä, sillä kaikkien täytyy saada elää - taaperoidenkin. Mun kunniatehtäväni ei ole ehtiä aina ottamaan kiinni kun Junnu hoippuroi apinaleikkiensä päätteeksi, vaan koen enemmän ylpeyttä siitä, että ennen täysin vaillinaisella avaruudellisella hahmottamiskyvyllä varustettu tyhmänrohkea vaahtosammutin on muuttunut taitavammaksi ja pelottomammaksi vuorikiipeilijäksi.

Kun erään kaverin luona usein lämmitetään leivinuunia, Junnua varoitellaan aina koskemasta siihen tai sen luukkuun. Tiedättekö mitä tämä paska mutsi teki? Tuumasin, että koskekoot kerran, niin ei taatusti koske toiste. Noh, ei se ole vieläkään siihen koskenut, joten näppien kärähtämiseltä on toistaiseksi vältytty. Joskus vain on erehdyttävä, että voisi oppia.

4 kommenttia:

  1. AAMEN! Mulla on vähän sellanen paskamutsifiilis. Pistorasioita en anna nuolla mut kaatukoot ja kolhikoot, siitäpähän oppii.

    VastaaPoista
  2. Jälleen hyyyyvin samoilla linjoilla... PAITSI: Se konttauskypärä. Olin samoilla linjoilla siitäkin, ennenku oma poika lähti ottaan ekoja askeleitaan nippanappa 8kk iässä. Ei siinä vielä mitään, en ostanut sille kypärää vaikka heikotti ja huippas huimapäiset temput. Mutta kun kaverin poika viikkoa vaille 6kk iässä nousi haparoiden kintuilleen ja lähti välittömästi juoksemaan ekaa seinää päin, niin en enää ihmettele, että kypärään on turvauduttava. Kun jalat ottaa alleen otus, jolla toistaiseksi on kukkaruukun ÄO, niin siinä ei äidin refleksitkään pelasta. Hengetönhän tuo olis varmaan jo - sen verta monta kertaa on syöksynyt aukile edellä kaapinreunaa kohti :O :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis luonnollisesti kaikki on tapauskohtaista, en mä aivan suoralta kädeltä kaikkia ole tuomitsemassa ;) jos mun ipana esimerkiksi kehittäisi addiktion sukkapuikkojen työntelemiseen pistorasioihin niin täytyshän munki taipua ties mihin toimenpiteisiin. Ylihysteeristä suojelua normaalilta elämältä mä taas en tajua.

      Poista
  3. Mä oon löytänyt sun blogin vasta nyt. Tän luettuani pakko kommentoida meidän neidin toilailuista.
    Siis mun äidistä on ilmeisesti iän myötä tullut ihan hirveen ylisuojeleva. Aina kun ollaan kylässä se on juoksemassa pikku neidin perässä et "varo, varo, varo!", on nostamassa sitä "vaarapaikoista" pois jne. Saadaan aina ihan tosissaan olla toppuuttelemassa tota meininkiä. Noh jouluna kun kylässä oltiin ja mun vanhemmilla on keittiöstä/ruokailutilasta 4 rappusta alaspäin olohuoneeseen, niin pikku neiti (silloin 1v 3kk) osas tulla rappuset alas, mutta kerran ei sitten keskittynyt vaan veti ne kauniilla kuperkeikalla alas. Itkuhan siitä tuli vaikka suht pehmeeltä se kuperkeikka näyttikin (ottean huomioon että tultiin rappusia). Se mitä mä ite eniten sihkähdin ja varmaan neitikin oli mun pikkusiskon hirveän kova kiljaisu tapahtuman johdosta :D noh ilman tätä kiljasua olisin kyllä varmaan missannu koko hienon kuperkeikan. Totesin siinä vaan et no ei se toista kertaa tota tee, nyt kun tuli kerran kokeilleeks.

    VastaaPoista