keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Veikkaukselle duuniin

Onko kukaan lukijoista mestari lottoamaan? Nyt olisi aika heittää osuvia veikkauksia, aion nimittäin lanseerata uuden uhkapelin, jonka nimi on "Milloin Samantha lähtee synnyttämään?" Se on vähintäänkin yhtä interaktiivinen, koukuttava ja idealtaan yhtä idiootti kuin se jokin paljon mainostettu naapuripeli. Tämän plussana vieläpä on se, että naapureille ei tarvitse edes morjenstaa, jos ei välttämättä tunne tarvetta.

Sori tämä kuukauden hiljaisuus. Mä olen lämpimien kelien myötä jotenkin vierottautunut tietokoneesta kuin imeväinen tissistä ja olen alkanut hieman kyseenalaistaa, olenko sittenkään bloggaaja. Ainakaan aktiivinen sellainen. Mulla vaan on miljoonittain parempaakin tekemistä niihin hetkiin, jolloin jotain jaksan tehdä ja sitten kun en jaksa - noh, ei mua mikään vitun vauvablogi siinä vaiheessa kiinnosta.

Aika on hurahtanut käsittämättömän siivousvimman kourissa viimeiset pari viikkoa. Jostain syystä en ole monena iltana ennen puolta yötä parempaa tekemistä kuin seinien, kaappien, karmien, listojen ja luoja tietää minkä muun hinkkaamisen. Myös kivut, kolotukset ja supistukset ovat vieneet aikaani. Ja uhmaikään tullut Junnu. Olemme jatkuvassa eipäs-juupas väittelyssä ja välillä kyllästyn näyttämään rättiväsyneenä kaapin paikkaa vittumaiselle vaahtosammuttimelle.

Oikeastaan haluaisin jo lähteä. En taivu mihinkään, välillä olen tukehtua tarmoon ja välillä olen kuolemanväsynyt kuin rinsessa Ruusunen konsanaan. En pääse kumartumaan, en jaksa nostella Junnua, olen kertakaikkisen vittuuntunut pieneen päähän joka painaa alakerran hermoja ja tökkii virtsarakkoa kolmen minuutin välein.

Ja nyt, jotta uusi peli voisi käynnistyä, tässä hieman taustatietoa:

- rv 35+3 (esikoinen syntyi 40+3)
- pari viikkoa kestänyt pesänrakennus- ja siivousvimma
- vauva kääntynyt pää alaspäin reilu viikko sitten
- lääkärin sanelemaa faktaa ei ole tilanteesta, mutta väittäisin ipanan laskeutuneen jo aika hyvin
- tähän asti olen nukkunut kuin tukki yöt, nyt nukun koiran unta
- harjoitussupistuksia tullut reilun viikon ajan ensin rasituksen yhteydessä, nykyisin ilman syytä joka ilta
- jatkuva, kontroilloimaton nälkä on kestänyt pari päivää..
- .. saman aikaa suoli on myös toiminut läpikulku-periaatteella, eli se mikä on varttia aikaisemmin lymynnyt jääkaapissa jatkaa samantien matkaansa viemärissä
- parina aamuna on oksettanut
- närästys on vähentynyt huomattavasti
- pari päivää kestäneen hyperaktiivisuuden jälkeen olen muuttunut kuolemanväsyneeksi
- jano, jano, jatkuva, loputon, kokoaikainen jano


No, mitä lottoatte?

3 kommenttia:

  1. No perjantaina 13.6. tietty, ja kaikki menee hyvin, vaikka onkin tuollainen epäonnen päivä.

    VastaaPoista
  2. Emmää kyllä veikkaa, mutta sanonpa vaan, että on aika iso osa noista oireista tuttuja täälläkin. VMP-hetkiä on alkanut olla huomattavasti enemmän. Sais ainakin tämä muksu tulla lähempänä viikkoa 37 kuin 42, vaikkakin epäilen, että ei tässä nytkään tarvitse pelätä, että tuo tuolta kovin aikaisin ulostuisi. Mikä helvetin pakko on asettua tuonne lähtökuoppiin jo näin hyvissä ajoin?!

    VastaaPoista
  3. Meinasin ensiks, että tänään klo 20.10. Mut sit laskeskelin asioikseen ja tulin siihen tulokseen, että sunnuntaina. Sama kellonaika. Vai menikö jo? ;)

    VastaaPoista