sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Kaanista, niin kaanista

Elefanttimiehen siskotyttö täällä moi!

Olen viimeiset kaksi vuotta vältellyt peiliin katsomista viimeiseen saakka, koska ikä, maan vetovoima, raskaus, äiteys ja ajanpuute eivät varsinaisesti ole minua millään tasolla kaunistaneet, mutta voi perseen helvetti - tänään erehdyin.

Mikä kammottava, valjun ja todella epähehkuvan näköinen ihmisenraato sieltä kurkistelikaan takaisin.

Viime raskaudessa sain muutamia (suklaa)finnejä, mutta nyt naamani on kuin pahimman puberteettikriisin keskellä vellovalla pizzanaamalla. Mustapäät ovat vallanneet kasvoni niin, että varmaan kosmetologikin pärähtäisi itkuun tämän nähdessään (minä ainakin olen viittä vaille kyynelten partaalla vaikken alasta tajua mitään) ja viidesosa naamasta on helottavan punainen, ärtynyt ja täynnä finnejä.

No joo, ruokavaliossa ehkä olisi vähän petraamisen varaa- niinhän siinä on aina. Olen nyt kokeillut erilaisia kotikutoisia kasvonaamioita ja puhdistusmetodeja sekä käynyt läpi kaksi ihonhoitotuotesarjaa. Ei auta. Ei vittu vieköön, ei auta. Toivottavasti edes synnyttäminen auttaa, sillä pelkään ihan mielettömästi aknearpia, vaikka mä en jättivauvan jäljiltä saanut edes raskausarpia.

Ihan viimeisenä pisteenä i:n päälle tai paremmin mustapäänä nenänpäässä, mulla on aivan mieletön flunssa. Nenänpieletä- ja alus ovat lähestulkoon nahattomat ja aavistuksen verestävät, samoin kuten kauniisti vuotavat silmäni ja nenäni, tuo komein kaikista.. Väittäisin sen joko turvonneen noin kaksinkertaiseksi tai sitten kaikkien yllämainitut asiat luovat tyylikästä efektiä melko hervottoman kokoisesta kärsästä - joka toki on myös sukuni tunnusmerkki.

Joskus on vain niitä päiviä, kun sitä miettii, että äijällä täytyy olla mieletön mielikuvitus, kun se jaksaa ainakin esittää käyvänsä kuumana tällaiseen pöhöttyneeseen valaaseen.

Saiko raskaus teidänkin kasvonne hehkumaan kuin vähemmän kaunis kukkaketo? Mikä auttoi vai auttoiko mikään? Mitä suosittelisitte? Vinkatkaa mulle nyt jotain pliiiiss....


Klyyvarin seutu.

6 kommenttia:

  1. täällä toinen seksipommi joka flunssailee. Koitas jaksaa siellä ja eiks se oo se sisäinen kauneus joka ratkasee =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkaa häiritsevästi vaan se sisäinenkin kauneus ainakin tässä osoitteessa olemaan kortilla :D

      Poista
  2. Nenä kuulemma turpoaa raskausaikana, joten ainakin yhdestä viehättävästä muutoksesta sun pitäis päästä LA:n tietämillä eroon... Eikös Ostostv tai jokin kumppaninsa myy jotain maailman parasta tököttiä aknea vastaan? Itse olen sen verta vakuuttunut mainosten perusteella, että ostaisin jos tarviisin! Mikäköhän se oli nimeltään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt kun mä mietin, niin kaikkien tuttujen nenät ovat kyllä oleet paksuna isompia :S Olisin nyt kyllä sukujuhlien superstara, mutta jos onni suo, niin saan vielä joskus pienemmän nenän. Täytyypä huominen päivä pyhittää telkkarin töllötykselle, sieltä saa vissiin samalla jotain laihdutusjuomaa, paistinpannut ja paljon muuta!

      Poista
  3. Mä en ole koskaan kärsinyt pahemmin finjemiineistä, paitsi raskauksien aikana. Aivan järkkyä! Ja kun ne ei ole pelkästään naamassa, vaan myös yläselässä ja rinnalla ja tänään löysin reidestäkin (!!!!!) yhden. Onneksi pitäis pian pullauttaa vaabeli ulos, jos se kukkiminen sitten taas lakkais. Kyllä raskaana oleva nainen on kaunis :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se reisi ole niin kummallinen mesta ollenkaan, mulla on ollut muutama oikein mojova finni persuksissa ja yksi eksyi etupyllyn puolelle, siinä vaiheessa en oikein tiennyt olisinko itkenyt vai nauranut. Ja kyllä - raskaana on kaunista ja kivaa.

      Poista